Tällä hiihtolomaviikolla olen miettinyt paljon ruokakulttuurimme ja sen muuttumista. Olen selannut TikTokia, Instaa ja Pinterestiä. Haistellut trendejä. Löytänyt uusia mielenkiintoisia seurattaviakin, kuten israelilaiset sisarukset Food Dolls (4,4 miljoonaa seuraajaa)ja italialaisen, temperamentikkaan The Pasta Queenin (1,3 miljoonaa seuraajaa), jonka ulkomuoto keittiössä saattaisi saada aikaan Erika Wikman -reaktion pitkine geelikynsineen ja avonaisine kaula-aukkoineen.
Ruokakulttuurimme on selkeästi välipalaistunut nuorempien sukupolvien keskuudessa. Kaikenlaiset tahnat, dipit ja kulhot ovat fast foodin lisäksi yleistyneet. Ateriat ovat snackailua. Keittiömme on kansainvälistynyt, mikä ei ole huono asia. Valinnanvaraa on.
Säännöllisiä ruoka-aikoja ei enää välttämättä ole, kuten lapsuudessani oli lähes joka perheessä. Kaikki perheenjäsenet istuivat ruokapöydässä 17.30. Piste. Sen jälkeen sai tehdä mitä halusi.
Omassa perheessäni 1990-2000 luvulla se ei enää onnistunut, mutta sentään viikonloppuisin oltiin kaikki saman pöydän ympärillä, koko perheen tai laajennetun perheen (pojan kaverit) kanssa.
Kun seuraan Facen ruokaryhmiä, vanhemmista ikäpolvista monet syövät yhä kuin Pohjois-Karjala -projektia ei koskaan olisi ollutkaan. Kyllä lihaa ja rasvaa pitää saada tai noustaan öyhöttämään somessa barrikadeille. Kansanterveydestä ja ilmastomuutoksesta viis. ”Minä ja minun mieheni” -mutu peittoaa asiantuntijoiden lausunnot heittämällä. ”Koska MÄ voin”. Itse olen lähinnä tiede- ja tilastouskovainen näissä ansioissa.
Mutta olen huolissani myös perinne/klassikkoruokiemme säilymisestä tuleville polville. Hyvä esimerkki tältä viikolta oli sipatti eli valkokastike kinkulla. Moni kyllä tiesi sen, mutta ei ole valmistanut sitä vuosikymmeniin. Tillilihaa tai kanaviillokkia moni nykynuori ei ole edes maistanut. Saati syönyt sisäelimiä. Mutta korealainen kimchi tai japanilainen donpuri saattavat olla tuttuja.
Suuret ruokakulttuurimaat, kuten Ranska ja Italia, ovat ylpeitä perinneruoistaan ja niitä yhä opetetaan jo kotikeittiöissä nuoremmalle polvelle (poikkeuksia on tietty joka maassa!) Nonnat ja paikalliset raaka-aineet ovat arvossaan! Meidän ruokakultturimme on sekin rikas ja sitä voi hyvin päivittää 2020-luvulle. Mutta on sääli, jos oma ruokakulttuurimme katoaa. Niin kauan kuin muistamme, se elää. Jos unohdamme, se kuolee. UGH! Olen puhunut.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ OHJEISTA
HIMAHELLAN TIINA 