Suomessa ei ollut vielä 1800-luvun puolella mitään koko kansaa yhdistävää jouluruokaa, vaikka jouluna syötiin paremmin ja runsaammin kuin arkena. Joulupäivän ruokia oli monenlaisia, mutta yleistä koko maassa oli lihan tarjoilu kuivattuna, savustettuna tai paistettuna. Lihana on ollut joko nautaa, lammasta tai sikaa.
”Suomalainen joulu nousee edelleen kellarikulttuurista, jossa syötiin sitä, mitä sattui olemaan säilössä. Savustamalla ja suolaamalla säilöttyjä tuotteita suositaan yhä, esimerkiksi kaloja ja kinkkua. Tuoreita tuotteita oli ennen todella vähän, ja esimerkiksi salaateilla on kestänyt kauan päästä joulupöytään”, kansantieteen dosentti Maarit Knuutila on sanonut Helsingin Sanomien haastattelussa.
Vuonna 2015 kiivasta keskustelua herätti maahanmuuttajien ruokakulttuurin erilaisuus verrattuna meikäläisiin ruokatottumuksiin. Kokemuksesta tiedän, että perinteisesti katettu joulupöytämme ei välttämättä herätä suurta ihastusta muualta kotoisin olevien makupaletilla.
Ruokakulttuurista ei väännetä maassamme ensikertaa. Kissa nostettiin pöydälle jo talvisodan jälkeen, kun karjalainen siirtoväki asutettiin maanhankintalain perusteella ympäri Suomea. Vaikka nyt puhutaankin vain eri puolilla Suomineitoa asuneista ihmisistä, ruokatottumukset ja ruokakulttuurien erot olivat törmäyskurssilla. Varsinkin juuri jouluaterialla.
Homma ratkaistiin siten, että joulupöydässä oli tarjolla niin läntiset kuin itäiset pitoherkut. Jouluruoka kun oli ja on yhä edelleen hyvin tunnepitoinen juttu. Se on lohturuokaa mitä suurimmassa määrin. Niinpä jouluateriasta kehkeytyi monia ruokalajeja sisältävä noutopöytä, jossa oli tarjolla rosolli kastikkeineen, silliä, kinkku, karjalanpaisti, lihapullat, perunat, porkkana-, lanttu- ja maksalaatikko sekä lipeäkala. Todellinen makujen kakofonia näin ruokaihmisen silmillä katsottuna.
SAATAT PITÄÄ MYÖS MUIDEN MAIDEN JOULUHERKUISTA
HIMAHELLAN TIINA 