Olen syntynyt 1960-luvulla helsinkiläiseen työläisperheeseen, jossa arvostettiin hyvää, mutta taloudellisesti valmistettua kotiruokaa. Isääni voisi kutsua syömäköyhäksi ja trenditietoisen äitini kampaamon naistenlehtien reseptiikka siirtyi kotikeittiöömme kokeiltavaksi. Viikonloppuisin saatoimme käydä syömässä leikkeen Kurvin Vihreässä grillissä tai vaihtoehtoisesti noutopöydästä Mäkelänkadun Mustassa Härässä. Ehkä kerran kuussa. 60-luvun perheeksi elimme urbaania elämää.
Arkiruokamme yhdistää perinteitä ja tuoreita vaikutteita, kuten pikkuserkkuni Miska Rantanen toteaa Hesarin Lauantaiesseessä; se on yhtä aikaa tuttua ja jännittävää.
Olen lapsesta asti ollut historiafriikki. Dosentti Ritva Kylli korostaa, että ruoka on oivallinen väline menneisyyden ymmärtämiseen, ja hänen kirjansa ”Suomen ruokahistoria” tarkastelee ajanjaksoa 1700-luvulta alkaen. Suomalaisen ruokahistorian vähäinen tutkimus avaa ikkunoita talouteen, politiikkaan ja sosiaalisiin muutoksiin.”Kerro mitä syöt, kerron kuka ja millainen olet”, on yksi viljelemiäni lauseita myös kasvatustieteilijänä.
Vaikka läskisoosi ja pyttipannu ovat kaikille ikätovereilleni tuttuja, myös aikoinaan luksuksena pidetyt ruoka-aineet, kuten katkaravut, nostavat esiin ruokakulttuurimme kerrostumat. Harva tietää, että katkarapua oli tarjolla suomalaisissa ravintoloissa jo 1920- ja 30-luvuilla, sillä sitä oli mahdollista pyydystää Petsamosta. Kuitenkin katkarapucocktailista tuli trendiherkku ja osa sosiaalista elämäämme vasta 1960-luvulta alkaen. Sen taustalta löytyy Ruotsinlaivojen buffetien tehokas markkinointi.
Lapsuuden ruokamuistot ovat minulle ja monille muille ruokafriikeille erityisen tärkeitä. Tutkimukset kertovat että kun ihminen ikääntyy, ikävuosiin 10–30 sijoittuvat muistot korostuvat.Tähän sisältyy kaksi ikävaihetta. Alle kaksikymppisenä puhutaan ikäpolvelle tyypillisistä avainkokemuksista. Ne ovat identiteettiämme muovaavia kokemuksia.
Toinen korostuva vaihe sijoittuu ikävuosiin 20–30. Parikymppinen kokee asioita usein ensimmäistä kertaa ja ehkä sen takia muistot tuntuvat niin voimakkailta.
1980-luvulla alkanut oma matkailubuumini avasi ovia kansainvälisiin keittiöihin, ja nämä reissuilla koetut uudet maut ja elämykset siirtyivät oman, 1989 syntyneen lapseni, ruokamuistoihin. Hän on aikuisenakin yhä suuri meksikolaisen ja aasialaisen keittiön ystävä, sillä tortilloita ja vokkeja harrastettiin perheessämme paljon 1990-2000 luvuilla.
Nykyisin käynti isossa marketissa on minulle löytöretki ja seikkailu. Paitsi matkailu, niin EU:n laajentuminen on merkittävästi monipuolistanut suomalaista ruokakulttuuria tuomalla saataville uusia raaka-aineita. EU:n sisämarkkinoiden myötä kansainväliset elintarvikkeet ovat tulleet helpommin saataville, mikä on rikastuttanut meille perinteistä ruokakulttuuria ja häivyttänyt rajoja eri keittiöiden välillä.
Ruoan historia on herkullinen tapa hahmottaa yhteiskuntaamme! Suosittelen siihen tutustumista. Nyt voimme havaita laman ja ilmastomuutoksen vaikutukset ruokalautasiltamme. Se mitä lautaseltamme löytyy paljastaa mitä sukupolvea edustamme.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ
HIMAHELLAN TIINA 