Marraskuun neljäntenä torstaina Yhdysvalloissa vietetään kiitospäivää eli Thanksgiving Dayta. Kanadassa on oltu kiitollisia jo lokakuun puolella. Kun maailma myrskyää ympärillämme, tarvitsisimmeko me suomalaisetkin oman kiitospäivämme? Toisin kuin kristillinen joulu, kiitospäivä on ei-uskonnollinen juhla, joka kokoaa kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat herkkupöytien äärelle.
Kiitospäivä ilmestyi amerikkalaisten kalenteriin virallisesti vuonna 1863. Kiitospäivä periytyy uudisasukkaiden kiitosjuhlaan ensimmäisen uudessa kotimaassa saadun sadon johdosta. Amerikkalaisille kiitospäivä on suurempi perhejuhla kuin joulu. Kiitospäivänä amerikkalaiset matkustavat vanhempien tai isovanhempien luo, kun taas jouluna huomion keskipisteenä on perheen pienimmät. Kiitospäivä kokoaa kaikkiin uskontokuntiin kuuluvat ja kuulumattomat herkkupöytien äärelle. Sopii hyvin maahan, joka on kansallisuuksien kirjoltaan kuin salaattikulho.
Juhlan jujuhan ilmenee jo sen nimestä. Thanksgiving Day on päivä, joka kehottaa etsimään kiitollisuuden aiheita omasta elämästään, oli se elämäntilanne sitten mikä tahansa.
Nyt kun uutisvirta tuntuu olevan täynnä pahaa oloa ja elämäntuskaa synnyttäviä uutisia, olisi hyvä pysähtyä miettimään hetkeksi asioita, jotka oikeastaan ovat aika hyvin.
Listaan muutamia omakohtaisia syitä olla kiitollinen.
Olen jotakuinkin terve ja työkykyinen. Ikä tuo tosin omia remppojaan, mutta olen jo nyt ollut työelämässä seitsemän vuotta kauemmin kuin aikanaan sairaseläkkeille jääneet vanhempani. Ja eläkkeeseeni on vielä muutama työvuosi.
Syksy on ollut antoisaa aikaa, kun aloitin yläkoulussa kotitalouden tuntiopettajana. Olenhan koulutukseltani köksänmaikka. Vaikka työ ei aina olekaan maailman helpointa, saan valtavasti energiaa noista nuorista ihmisistä. Eilen yksi oppilaistani huikkasi käytävässä, kun olin valvomassa välituntia: ”Tiina, oot mun lempiope!” Tuosta kommentista olen todella kiitollinen. Työni nuorten kanssa on siis merkityksellistä
Vaikka ydinperheeni käsittää nykyisin vain aikuisen poikani ja hänen puolisonsa, perheen merkitys elämäni eri vaiheissa on ollut todella suuri. Olen kiitollinen onnellisesta lapsuudestani sekä tuosta minulle maailman kahdeksannesta ihmeestä, pojastani. Siitä, että tiedän äidinrakkauden olevan ehdotonta. Ja kyllähän se kariutunut avioliittokin pojan isän kanssa maistui hyvältä useamman vuosikymmenen.
Itsenäinen elämä maistuu sekin hyvältä. Olen kiitollinen omasta kodistani, se on turvasatamani. Oma tupa, oma lupa!
Minulla on onni omistaa laaja ystäväverkosto, joka on seissyt rinnallani elämäni myrskyissä. Läheisimmät ystäväni olen tuntenut pitkälti yli puoli vuosisataa. Korona-aika toi lähipiiriini uusia, tärkeitä ystäviä. He ovat tukeneet niin henkisesti kuin auttaneet tarvittaessa ihan konkreettisesti. Eikä se vaadi mitään suuria eleitä. Älypuhelintani hipelöidessä tiedän kenelle voin soittaa, kun olen ahdistunut tai vastaavasti haluan nauraa makeasti.
Olen siis siunattu ja voisin hyvinkin viettää kiitospäivää ilman uskonnollisia symboleita. Kiitospäivää ei mielestäni tarvitse merkitä almanakkaan. Se voi olla jokainen päivä, jolloin keräännymme sukulaisten tai ystävien kanssa saman pöydän ympärille jakaaksemme aterian. Ruokapöydän ei tarvitse notkua ylenpalttisesti. Miten olisi, jos kiitospäivän ateria olisikin ihan hernekeitto ja pannari? Sitähän moni meistä syö perinteisisti torstaisin.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ POSTAUKSISTA
HIMAHELLAN TIINA 