Sain joululahjaksi ystävältäni veikeän tarjoiluastian, joka muistuttaa sardiinipurkkia. Astia on kutkutellut minua työpöydälläni joulusta asti. Siitähän se ajatus sitten lähti!

Alkuviikon kauppareissulla minun teki mieli ruoaksi kalaa. Vaikka kirjolohi oli kilohinnaltaan silakan hintaista, päädyin silakkaan. Samalta tiskiltä mukaani lähti nyljetty made ja 1/2 haukifileetä. Tällä viikolla syödään kalaa!

SARDIINISILAKAT
200-300 g silakkafileitä
1/2 tl suolaa
1 tl wasabi-seesami-mausteseosta (Santa Maria)
TOMAATTIKASTIKE
1/2 dl ketsuppia
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl valkoista balsamicoa
1/2 dl sitruunaoliiviöljyä TAI
1/2 dl oliiviöljyä + 1/2 tl raastettua sitruunankuorta
1/4 tl suolaa
1/2 dl silputtua korianteria
Tee silakkafileet nahattomaksi, puolita fileet. Mausta silakat ja kääri fileet rullalle. Lado rullat pieneen voideltuun vuokaan.
Sekoita tomaattiketsuppi ja -pyree keskenään. Lisää joukkoon etikka, sitruunaöljy ja korianteri. Mausta seos suolalla. Kaada kastike silakoiden päälle niin, että rullat peittyvät.
Kypsennä airfryerissa 180 astetta/12 minuuttia.
Tarjoa silakat paahdetun tumman leivän kera.

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ OHJEISTA



Jätä kommentti