Made on sesongissa ja mieleni on tehnyt madekeittoa jo tovin. Päädyin tekemään ostamastani mateesta tomaatipohjaisen seljankan kun ystävättäreni tuli lounaalle. Tulipa sopasta herkkua!

Made on väräruotoinen , turskakaloihin kuuluva kala. Kala joko nyljetään tai kaltataan ennen ruoanvalmistusta.
Mademuhennos on todellinen klassikkoruoka. Linkin takaa löytyy Marttojen ohje.
Liha on maukasta ja sen voi myös fileoida, jolloin se käy pannulla paistettavaksi tai höyrytettäväksi. Myös mateen maksa ja mäti ovat suurta herkkua.

Seljanka on venäläinen keitto, mutta sitä syödään myös Baltian maissa. Seljanka mielletään meillä usein kalakeitoksi, mutta seljankaa tehdään myös lihasta, sienistä tai makkarasta. Keitto maustetaan tomaattimurskalla ja siihen lisätään happamuutta ja suolaa maustekurkulla, hapankaalilla, kapriksella tai oliiveilla. Valmis keitto nautitaan usein smetanan kanssa.
Soljanka on keiton nimen vanhempi muoto, joka on luultavasti muodostettu suolaa merkitsevästä sanasta sol. 1700-luvulla Pietarin hienosto alkoi kutsua keittoa seljankaksi sanan selski, ’maalainen’ mukaan.
MADESELJANKA
1 nyljetty made (ilman sisälmyksiä, kiduksia)
2 laakerinlehteä (minä käytin kaffirin-lehtiä)
1 tl kokonaisia maustepippureita
2 tl hienoa merisuolaa
1, 2 vettä
1 sipuli
1 porkkana
1 sellerinvarsi
1 rkl öljyä
1-2 valkosipulinkynttä
1 tlk paseerattua tomaattia
1 pieni suolakurkku (minulla pieniä coctailkurkkuja)
1 dl mustia oliiveja
1 dl silputtua tilliä
LISÄKSI
smetanaa
Pane kattilaan made, laakerinlehdet, maustepippurit, suola ja vesi.
Kiehauta ja kuori pinnalle kertynyt verivaahto. Keitä madetta miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia.
Nosta made lautaselle ja siivilöi liemi. Perkaa kala ruodottomaksi.
Kuori ja silppua sipuli. Kuori porkkana ja leikkaa se suikaleiksi ja viipaloi varsiselleri.
Kuullota kasviksia kattilassa öljyssä. Lisää valkosipulinkynnet, tomaattimurska ja siivilöity kalaliemi, kiehauta. Kypsennä 5–7 minuuttia kannen alla.
Leikkaa suolakurkku kuutioiksi/suikaleiksi ja lisää keittoo oliivien kanssa.
Kuumenna keitto kiehuvaksi ja lisää mukaan madepalat.
Tarjoa halutessasi smetanan kanssa.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ OHJEISTA



Jätä kommentti