Ruokatottumukset muuttuvat hitaasti, vaikka maailma ympärillä muuttuu nopeasti. Yksi innostuu misokeitosta, linssipadasta ja ramenista vielä eläkeiässäkin, toinen pitää kiinni makaronilaatikosta ja silakkapihveistä. Miksi?
Kyse ei ole vain mausta vaan usein elämänhistoriasta, oppimisesta ja asenteesta muutokseen.
Monen kotikeittiö pyörii yllättävän pienen vakioruokamäärän ympärillä. Arjen tutut ruoat tuovat turvaa, rytmiä ja jatkuvuutta. Siksi ruokaan liittyvä muutos voi tuntua suuremmalta kuin vain uuden reseptin kokeilemiselta.
Silti uteliaisuus ei ole iästä kiinni.
Olen syntynyt 60-luvulla ja minut on kasvatettu kotiruoalla. Lapsuudenkodin maut olivat laatikoita, keittoja ja kastikkeita, mutta jo 70-luvulla kiinnostuin intohimoisesti ruoanlaitosta aikaansa edellä olleen kotitalousopettajani ja äitini kampaamoon tilattujen naistenlehtien ansiosta. Niiden sivuilta avautui toisenlainen ruokamaailma. Kiitos vanhempieni, sain häärätä keittiössä mielin määrin.
80-luvulla kotitalousopettajaopinnot ja siitä poikinut ruokatoimittajuus ammattina luonnollisesti syvensivät suhdettani ruokaan. Löysin mm. kiinnostuksen etnisiin keittiöihin ja maailman ruokakulttuureihin. Esimerkiksi kiinalainen keittiö rantautui 80-luvulla Suomeen.
90-luvulla oman perheeni ruuhkavuosissa pöydässä näkyivät ajan uudet virtaukset: pasta, vokit ja meksikolaiset maut. Nyt eläkeiän kynnyksellä huomaan palaavani klassikoihin – mutta uudella tavalla.
En ehkä tee tillilihaa kuten ennen, mutta teen tillilihaa. Vaikka jauhelihasta.
Ilmiö ei ole poikkeus. Moni palaa iän myötä perinteisiin makuihin, mutta tuo niihin mukaan elämän varrella opittua.
👉Tilliliha jauhelihasta
TUTTU RUOKA ON MYÖS IDENTITEETTIÄ
Ruoka ei ole vain ravintoa. Se on muistoja, tapoja ja käsityksiä siitä, mikä tuntuu omalta.
Siksi osa suhtautuu uuteen varauksella. Muutosvastarinta ei välttämättä ole konservatiivisuutta, vaan mukavuudenhalua tai epävarmuutta. Jos ruoanlaitto on suoritus, kokeilunhalu jää helposti vähäiseksi.
Usein uteliaita syöjiä yhdistää kolme asiaa: he ovat saaneet monipuolisia ruokakokemuksia varhain, suhtautuvat ruokaan oppimisena ja uskaltavat päivittää perinteitä.
MODERNI ELÄKELÄINEN VOI SYÖDÄ SHAKSHUKAA JA SILAKKAA
Ikääntyminen ei tarkoita makumaailman kaventumista. Päinvastoin.
Nyt näkyy kiinnostava ilmiö: monet tämän päivän eläkeikää lähestyvät ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on elänyt läpi suomalaisen ruokakulttuurin suuren murroksen.
He muistavat perunalaatikot ja voikastikkeet, mutta myös pastabuumin, vokit, Tex-Mexin ja välimerelliset maut.
Siksi tämän päivän “mummoruoka” voi olla yhtä hyvin kalakeitto kuin shakshuka.
KLASSIKKO EI OLE TAAKSEPÄIN MENOA
Ehkä kiinnostavinta on, ettei paluu klassikoihin ole taantumista.
Se voi olla jalostunutta makumuistia.
Kun on maistanut maailmaa, osaa arvostaa paremmin myös hyvin tehtyä maksalaatikkoa tai läskisoosia.
Ehkä moderni ruokaihminen ei ole se, joka juoksee trendien perässä, vaan se, joka pitää uteliaisuuden hengissä – ja uskaltaa yhdistää vanhan ja uuden.
Hyvä kotiruoka voi olla juuri sitä.
Tuttu maku, pienellä twistillä.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ
👉 Eläkeläisten ruokalista 3 sisältää paljon kalaa – lohta, seitä ja silakkaa
HIMAHELLAN TIINA 
Jätä kommentti