Karjalanpaistin tähteistä syntyy helposti aivan uusi ruoka. Tomaatti, valkosipuli ja oliivit antavat pitkään haudutetulle lihalle herkullisen välimerellisen vivahteen.
UUSI ELÄMÄ TÄHTEILLE
Eikä välttämättä edes tähteille! Koska karjalanpaistilla on pitkä haudutusaika, sitä kannattaa tehdä kerralla isompi satsi ja tuunata kypsästä lihasta ihan uusia ruokia.
Valmis karjalanpaisti on täydellinen pohja uudelle aterialle. Koska liha on jo kypsää, pitkää haudutusta ei enää tarvita – riittää, että maut saavat rauhassa tasaantua. Joskus käy Köyhän blondin keittiössä niinkin, että tähderuoka on alkuperäistä parempaa.

VÄLIMERELLINEN KARJALANPAISTI
6 annosta
noin 1 l kypsää karjalanpaistia liemineen
3 isoa keltasipulia
4 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ tl chilihiutaleita
2–3 rkl balsami- tai punaviinietikkaa
1 rkl hunajaa tai sokeria
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
250 g kirsikkatomaatteja
1 dl kivettömiä mustia oliiveja
mustapippuria
KORISTEEKSI
hienonnettua lehtipersiljaa tai basilikaa
Kuori sipulit ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli.
Kuutioi lihat halutessasi pienemmiksi paloiksi.
Kuumenna oliiviöljy padassa tai isossa kattilassa. Kuullota sipuleita keskilämmöllä pehmeiksi. Lisää valkosipuli ja chilihiutaleet ja paista noin minuutti.
Kaada joukkoon balsami- tai punaviinietikka ja anna kiehahtaa.
Lisää tomaattimurska ja hunaja tai sokeri. Kuumenna kiehuvaksi.
Sekoita joukkoon karjalanpaistilihat liemineen, kirsikkatomaatit ja oliivit. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä 20–30 minuuttia.
Maista ja rouhi päälle mustapippuria. Lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoa keitettyjen varhaisperunoiden kanssa. Koristele lehtipersiljalla tai basilikalla juuri ennen tarjoilua.

VINKKI
Voit valmistaa ruoan myös raa’asta karjalanpaistilihasta. Ruskista noin 1 kg karjalanpaistilihaa öljyssä erissä, mausta suolalla ja mustapippurilla ja hauduta liemessä tai vedessä laakerinlehtien kanssa 2½–3 tuntia, kunnes liha on täysin mureaa. Jatka sen jälkeen reseptiä sipulien kuullottamisesta alkaen. Näin saat yhdistettyä perinteisen karjalanpaistin ja välimerelliset maut samaan pataan.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ


Jätä kommentti