Vieraspöytä on aina kertonut ajastaan. 1950-luvulla tarjottiin kotona leivottuja kakkuja, 1970-luvulla ihastuttiin fondueen ja 2010-luvulla ruokapöydästä tehtiin Instagram-kuva. Kokosin yhteen eri vuosikymmenten tyypillisimmät vierastarjoilut – ne uutuudet, joista puhuttiin ja joita haluttiin tarjota.
Tyypillisiä suomalaisia 1990-luvun ruokailmiöitä olivat ruokakauppojen valikoimien kansainvälistyminen, texmexin nousu, peston ja välimerellisten makujen yleistyminen, broileriruokien ja ruokaisien salaattien suosio, valmis- ja mikroaterioiden lisääntyminen sekä vähärasvaisuuden ja kevyttuotteiden ihannointi.
1990-luvulla suomalainen ruokakulttuuri kansainvälistyi vauhdilla. Perinteiset voileipäkakut, suolaiset piirakat ja salaatit eivät kadonneet, mutta niiden rinnalle tuli uusia makuja ja tuotteita. Erityisesti texmex toi kotien ruokapöytiin tortillat, rapeat tacokuoret, mausteseokset ja erilaiset salsat.
Santa Marian Tex Mex -tuotesarja lanseerattiin vuonna 1991. Pauligin historiikin mukaan pehmeät tortillat, rapeat maissilastut ja valmiit mausteseokset tekivät meksikolaishenkisten ruokien valmistamisesta helppoa pohjoismaisissa kodeissa. Texmexistä kasvoi vähitellen yksi vuosikymmenen näkyvimmistä kansainvälisistä ruokailmiöistä. (SantaMaria)
Samalla vierastarjoilu alkoi muuttua rennommaksi. Kaikkea ei tarvinnut annostella valmiiksi, vaan pöytään voitiin nostaa erilaisia aineksia, joista vieraat kokosivat oman annoksensa.
LAMA NÄKYI MYÖS RUOKAPÖYDÄSSÄ
1990-luku alkoi Suomessa syvän laman keskellä. Työttömyys lisääntyi ja monen kotitalouden käytettävissä olevat rahat vähenivät. Marttojen mukaan laman seurauksena kotitalousneuvonnan tarve kasvoi, ja neuvonnassa käsiteltiin aikaisempaa enemmän kodin raha-asioita, taloudenhoitoa ja arjen hallintaa. (Martat)
Myös ruokaneuvonnassa korostettiin kotimaisia kasviksia, luonnonantimia ja tavallisten raaka-aineiden järkevää käyttöä. Marttojen 1990-luvun toimintaan kuuluivat muun muassa kasvis-, sieni- ja perinneruokateemat. (Martat)
Vieraita kutsuttiin silti kylään. Peltipizza, makaronisalaatti, suolaiset piirakat ja jauhelihasta valmistetut ruoat olivat edullisia, riittoisia ja helposti valmistettavia. Niistä sai tarjottavaa suuremmallekin joukolle ilman valtavaa laskua.
Tarjoilujen ei enää tarvinnut olla emännän taidonnäyte, jonka valmistamiseen käytettiin monta päivää. Tärkeämpää oli, että ruoka syntyi kohtuullisella vaivalla ja sitä riitti kaikille.
TORTILLAPÖYTÄ TOI UUDENLAISTA RENTOUTTA
Texmex sopi hyvin 1990-luvun illanistujaisiin. Tortillat, tacokuoret, salsa ja valmiit mausteseokset tarjosivat uudenlaisen tavan syödä yhdessä.
Jauheliha maustettiin tacomausteella, ja pöytään nostettiin esimerkiksi salaattia, tomaattia, kurkkua, maissia, sipulia, juustoraastetta ja kermaviiliä. Jokainen valitsi täytteensä ja kokosi oman annoksensa.
Pehmeä tortilla oli käytännöllinen, mutta moni muistaa erityisesti rapeat tacokuoret. Ne murenivat helposti ensimmäisellä puraisulla lautaselle tai syliin. Pieni sotku kuului asiaan.
Tortillapöytää voi verrata 1970-luvun fondueen: molemmissa vieraat osallistuivat itse ruoan valmistamiseen tai kokoamiseen. Syöminen oli samalla illan ohjelmanumero.
Texmexiin liittyvä yhdessä tekeminen ei ole vain jälkikäteen syntynyt mielikuva. Paulig kuvaa texmexiä ruokailutavaksi, jossa erilaiset täytteet ja kastikkeet nostetaan yhteiseen pöytään ja jokainen rakentaa oman annoksensa. (pauliggroup.com)
NACHOT JA DIPIT SOPIVAT SOHVAPÖYTÄÄN
Sipsit, nachot ja erilaiset dipit kuuluivat monen 1990-luvun nuoren ja nuoren aikuisen illanviettoihin. Dippijauhe sekoitettiin tavallisesti kermaviiliin, ja sen seuraksi voitiin leikata kurkkua, porkkanaa, paprikaa tai kukkakaalia.
Nachojen kanssa tarjottiin salsaa tai juustodippiä. Avokadosta valmistettu guacamole ei ollut vielä yhtä itsestään selvä osa jokaista tarjoilua kuin nykyään.
Naposteltavat sopivat videoleffailtoihin. Elokuva haettiin videovuokraamosta, sohvalle keräännyttiin yhdessä ja pöytään avattiin muutama pussi. Nykyään tällaisesta kattauksesta saatettaisiin käyttää nimeä snack board tai napostelupöytä. Silloin se oli vain leffailta.
Tarkkaa hetkeä, jolloin kermaviilidipit ja vihannestikut yleistyivät suomalaisissa kodeissa, on vaikea osoittaa yhdellä lähteellä. Ne ovat kuitenkin vahva osa vuosikymmenestä säilyneitä ruokamuistoja.
PESTO JA VÄLIMERELLISET MAUT TULIVAT TUTUIKSI
Suomalaisten kiinnostus kansainvälisiin makuihin kasvoi 1990-luvulla. Pauligin historiikissa vuosikymmenen loppua kuvataan aikana, jolloin erityisesti nuoret etsivät ruoasta vaihtelua, elämyksiä ja eksoottisia makuja. Texmexin rinnalla kiinnostusta herättivät esimerkiksi wokit, teriyaki ja nuudelit. (pauliggroup.com)
Myös italialaiset ja muut välimerelliset maut alkoivat vähitellen näkyä kotikeittiöissä. Pestoa, oliiveja, fetaa, mozzarellaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja käytettiin pastoissa, salaateissa, piirakoissa ja leivissä.
Kaikki tuotteet eivät kuitenkaan yleistyneet Suomessa samaan aikaan eivätkä välttämättä vielä 1990-luvun alussa. Osa tuli ensin tutuksi ravintoloista, ulkomaanmatkoilta ja ruokalehdistä ja vakiintui laajempaan kotikäyttöön vasta vuosikymmenen lopulla tai 2000-luvun puolella.
Pesto tuntui uudelta ja hienostuneelta, vaikka sitä käytettiin usein hyvin mutkattomasti. Purkillinen pestoa sekoitettiin keitettyyn pastaan tai pastasalaattiin, ja seuraksi lisättiin esimerkiksi broileria, tonnikalaa, paprikaa, maissia, fetaa tai juustokuutioita.
Pastasalaatti sopi erinomaisesti vierastarjottavaksi. Sen saattoi valmistaa etukäteen, sitä oli helppo tehdä suurelle joukolle ja aineksia pystyi vaihtamaan sen mukaan, mitä jääkaapissa oli.
AURINKOKUIVATUT TOMAATIT TUNTUIVAT YLELLISILTÄ
Öljyyn säilötyt aurinkokuivatut tomaatit olivat uudenlaista herkkua. Niiden voimakas maku toi pastasalaattiin, piirakkaan tai leipään välimerellistä tunnelmaa jo pienellä määrällä.
Aurinkokuivattuja tomaatteja käytettiin peston, oliivien, fetan ja mozzarellan rinnalla. Yhdistelmät eivät aina noudattaneet minkään tietyn maan ruokaperinnettä, vaan suomalaiset kotikokit yhdistelivät uusia tuotteita rohkeasti omalla tavallaan.
Myös focaccia, ciabatta ja patonki alkoivat täydentää perinteistä voileipätarjoilua. Leipää tarjottiin salaattien ja piirakoiden kanssa tai se täytettiin kinkulla, tonnikalalla, broilerilla tai juustolla.
JUUSTOKAKKU SOPI UUTEEN TARJOILUTYYLIIN
Juustokakku muistetaan yhtenä 1990-luvun ja 2000-luvun vaihteen suosituista leivonnaisista. Sitä ei kuitenkaan keksitty eikä tuotu Suomeen juuri 1990-luvulla, joten sitä on tarkinta kuvata vähitellen yleistyneeksi vierastarjottavaksi.
Keksipohjainen juustokakku saatettiin hyydyttää liivatteella jääkaapissa tai paistaa uunissa. Tavallisia makuja olivat sitruuna, marjat, suklaa ja kahvi.
Juustokakku sopi hyvin rennompaan vierastarjoiluun, sillä sen pystyi valmistamaan valmiiksi jo edellisenä päivänä. Näyttävä lopputulos syntyi ilman täytekakun kerroksia, kuorruttamista ja pursotuksia.
1990-LUVUN VIERASPÖYTÄ OLI UUDEN JA VANHAN SEKOITUS
1990-luvun vieraspöydässä saattoivat kohdata voileipäkakku, suolainen piirakka, tortillat, pastasalaatti ja juustokakku. Perinteiset tarjottavat eivät kadonneet, vaan niiden rinnalle omaksuttiin vaikutteita eri puolilta maailmaa.
Vuosikymmenen näkyvimpiä muutoksia olivat kansainvälisten makujen lisääntyminen, valmisruokatuotteiden hyödyntäminen ja tarjoilun rentoutuminen. Ruoka voitiin valmistaa etukäteen, nostaa pöytään kulhoissa ja antaa vieraiden koota annoksensa itse.
Lama suosi edullisia ja riittoisia ruokia, mutta samaan aikaan suomalainen ruokapöytä avautui maailmalle. Juuri tässä ristiriidassa piilee 1990-luvun vierastarjoilun viehätys: rahaa ei välttämättä ollut paljon, mutta pöytään haluttiin silti jotain uutta.
FAKTAA: NÄIN RUOKATRENDIT LEVISIVÄT SUOMEEN
- 1950–60-luvuilla: Uudet ruokailmiöt saapuivat Suomeen usein 10–20 vuoden viiveellä.
- 1970–80-luvuilla: Matkailu, televisio ja ruokalehdet lyhensivät viiveen 5–10 vuoteen.
- 1990-luvulla: EU-jäsenyys, kansainvälinen media ja laajemmat kauppavalikoimat toivat trendit Suomeen muutamassa vuodessa.
- 2000-luvulta lähtien: Internet ja sosiaalinen media ovat kutistaneet viiveen viikoiksi tai jopa päiviksi.
SAATAT KIINNOSTUA MYÖS NÄISTÄ
1980-luvun vieraspöydässä ei kainosteltu: katkarapuja, kermaa, majoneesia ja näyttäviä koristeluja käytettiin hyvällä omallatunnolla. Pöydän piti näyttää runsaalta – ja juhlan maistua juhlalta.
1970-luvun fondueillat ja kansainväliset maut eivät syntyneet tyhjästä. Jo 1960-luvulla suomalainen vieraspöytä alkoi muuttua, kun cocktailpalat, voileipäkakut, majoneesisalaatit ja säilykehedelmät toivat kutsuille uudenlaista rentoutta ja ripauksen maailmalta.
HIMAHELLAN TIINA 
Jätä kommentti