HIMAHELLAN TIINA

Pääkuva tehty tekoälyavusteisesti

Vieraspöytä on aina kertonut ajastaan. 1950-luvulla tarjottiin kotona leivottuja kakkuja, 1970-luvulla ihastuttiin fondueen ja 2010-luvulla ruokapöydästä tehtiin Instagram-kuva. Kokosin yhteen eri vuosikymmenten tyypillisimmät vierastarjoilut – ne uutuudet, joista puhuttiin ja joita haluttiin tarjota.

1970-luvulla vieraita ei enää välttämättä istutettu valkoisella liinalla katetun kahvipöydän ääreen. Nyt kokoonnuttiin olohuoneeseen, laitettiin levy soimaan ja nostettiin ruoka keskelle pöytää kaikkien ulottuville.

ILLANISTUJAISET KORVASIVAT JÄYKÄT KUTSUT

1960-luvulla alkanut kaupungistuminen jatkui, ja suomalainen elämäntapa muuttui nopeasti. Pienemmissä kaupunkikodeissa ei välttämättä ollut erillistä ruokasalia, mutta olohuoneeseen mahtui ystäväporukka ja matalan pöydän ympärille muutama tuoli.

Vierastarjoilusta tuli aiempaa rennompaa. Kaikkia ruokia ei tuotu pöytään valmiiksi annosteltuina, vaan vieraat osallistuivat itse. Ruoka sai olla yksinkertaista, kunhan tarjoilutapa tuntui uudelta ja kansainväliseltä.

Suomalaisten matkustaminen lisääntyi, ja ulkomailta omaksuttiin uusia makuja, kuten pizzaa, pastaa, yrttejä ja erilaisia mausteita. Kansainvälisiä vaikutteita löytyi myös ravintoloista, sillä pizzeriat, grillit ja etniset ravintolat alkoivat yleistyä.

LÄMPIMÄT LEIVÄT VALTASIVAT KAHVIPÖYDÄT

1970-luvulla lämpimistä leivistä tuli yksi suomalaisten suosituimmista vierastarjoiluista. Ne olivat helppoja valmistaa etukäteen, paistaa juuri ennen tarjoilua ja muunnella jääkaapin aineksista. Samalla ne toivat arkeen ripauksen kansainvälistä tunnelmaa.

Suosituimpia olivat kinkku-juustoleivät, tonnikalaleivät, herkkusienileivät ja havaijilaiset lämpimät leivät, joissa yhdistyivät kinkku, ananas ja sulanut juusto. Leivät paistettiin uunissa kuplivan kullanruskeiksi ja tarjoiltiin usein salaatin tai kurkun ja tomaatin kanssa.

Lämpimät leivät sopivat täydellisesti ajan rentoihin illanistujaisiin. Ne olivat ruokaisampia kuin cocktailpalat, mutta huomattavasti vaivattomampia valmistaa kuin varsinainen päivällinen. Siksi niistä tuli 1970-luvulla monen suomalaisen kodin luottotarjoilu – herkku, joka löytyy monen muistoista vielä tänäkin päivänä.

FONDUE OLI ILLAN OHJELMANUMERO

Jos yhden ruoan pitäisi kuvata 1970-luvun illanistujaisia, se olisi fondue.

Juustofonduessa leipäkuutioita kastettiin valkoviinillä maustettuun sulaan juustoon. Lihafonduessa pienet lihapalat kypsennettiin pöydässä kuumassa öljyssä ja syötiin erilaisten kastikkeiden kanssa.

Fonduepata nostettiin keskelle pöytää, ja jokaisella vieraalla oli oma pitkävartinen haarukkansa. Ruoka eteni hitaasti, joten pöydässä ehdittiin keskustella pitkään. Kiire ei kuulunut asiaan – paitsi silloin, kun lihapala putosi haarukasta öljyyn ja sitä yritettiin kalastaa muiden palojen joukosta.

Fondue ei ollut vain ruokalaji. Se oli uudenlainen tapa viettää iltaa: kaikki söivät samasta padasta ja osallistuivat ruoan valmistamiseen.

KASTIKKEITA PITI OLLA MONTA

Lihafonduen tärkeä osa olivat kastikkeet. Yksi ei riittänyt, vaan pöytään koottiin useita pieniä kulhoja.

Tarjolla saattoi olla valkosipulikastiketta, currykastiketta, tomaattista chilikastiketta, sinappikastiketta ja majoneesipohjaisia sekoituksia. Mausteet tuntuivat ajan suomalaisessa ruokapöydässä uusilta ja eksoottisilta.

Kastikkeisiin käytettiin majoneesia, kermaviiliä, sinappia, tomaattisosetta, currya ja valkosipulia. Nykyisin yhdistelmät kuulostavat hyvin tutuilta, mutta silloin oman kastikevalikoiman rakentaminen oli osa illanvieton viehätystä.

Fonduen kanssa tarjottiin leipää, perunasalaattia, vihreää salaattia, hillosipuleita ja suolakurkkuja. Pöydässä näkyivät vielä 1960-luvun cocktailkulttuurin maut, mutta tarjoilutapa oli aivan uusi.

BOOLI KUULUI KOTIKUTSUILLE

1970-luvun illanistujaisissa juomaksi tarjottiin usein boolia. Se oli kätevä vaihtoehto, sillä suuri annos valmistettiin kerralla ja vieraat saivat ottaa juomansa itse.

Booliin sekoitettiin viiniä, virvoitusjuomaa, mehua ja toisinaan väkevämpää alkoholia. Pinnalle lisättiin säilykehedelmiä, sitrusviipaleita tai jäitä. Kaunis boolimalja oli osa kattausta.

Keskioluen myynti vapautui ruokakauppoihin vuonna 1969, ja 1970-luvulla se kuului jo tavalliseen illanviettoon. Alkoholin tarjoilu ravintoloissa oli silti tarkasti säädeltyä, ja ravintolassa juoman yhteydessä piti pitkään tilata myös ruokaa.

Kotona tunnelma oli vapaampi. Boolia saatettiin tarjota lasisista kupeista, ja vieraat kokoontuivat maljan ympärille aivan kuten nykyään juomabaarin ääreen.

PIZZA OLI VIELÄ JOTAKIN UUTTA

Pizza ei ollut 1970-luvulla vielä tavallinen suomalainen arkiruoka. Ensimmäiset pizzeriat olivat avautuneet Suomessa vuosikymmenen alussa, ja italialaistyylinen ruoka tuntui monesta aidosti kansainväliseltä.

Kotona pizza valmistettiin usein pellille. Pohja oli paksu ja täytteissä käytettiin jauhelihaa, kinkkua, tonnikalaa, herkkusieniä ja ananasta. Juustoa raastettiin pinnalle sen verran kuin sattui olemaan.

Peltipizza sopi hyvin illanistujaisiin, koska siitä riitti monelle ja sen saattoi leikata pieniksi neliöiksi. Pizzaa ei ehkä vielä syöty italialaiseen tapaan, mutta sillä ei ollut suurta merkitystä. Uutta oli jo se, että vieraille tarjottiin pizzaa eikä voileipiä ja täytekakkua.

Myös spagetti ja makaroniruoat yleistyivät. Riisi, makaroni ja erilaiset jauheliharuoat sopivat kiireiseen arkeen, mutta kansainvälisillä mausteilla niistä saatiin myös vierastarjottavaa.

BROILERI OLI JUHLAVA UUTUUS

Broileri ei ollut 1970-luvun alussa yhtä arkinen raaka-aine kuin nykyään. Kokonainen broileri saatettiin valmistaa viikonlopuksi tai vieraille, ja sen seuraksi tarjottiin riisiä sekä currykastiketta.

Ylen ensimmäisten suosittujen televisiokokkien, Jaakko Kolmosen ja Veijo Vanamon, vuonna 1970 alkanut ohjelma käynnistyi broilerihöystöllä. Televisiokokit toivat ruoanlaittoa olohuoneisiin ja tekivät uusista ruokalajeista koko kansan puheenaiheita.

Vieraspöydässä broileri saatettiin tarjota kokonaisena, paloina kastikkeessa tai kylmänä salaatissa. Curry, ananas ja riisi tekivät ruoasta ajan silmissä eksoottisen.

Makean hedelmän ja suolaisen ruoan yhdistäminen oli muotia. Ananas päätyi broilerin, kinkun ja juuston seuraksi – joskus samaan ruokaan kaikki kolme.

SUOLAISET PIIRAKAT HELPOTTIVAT EMÄNTÄÄ

Suolainen piirakka oli käytännöllinen vierastarjottava. Sen pystyi valmistamaan etukäteen, ja se maistui sekä lämpimänä että kylmänä.

Täytteeksi käytettiin kinkkua, tonnikalaa, sipulia, herkkusieniä, juustoa tai säilykeparsaa. Munamaitoa kaadettiin päälle reilusti, ja pohja tehtiin voista tai margariinista.

Piirakan kanssa tarjottiin salaattia, jossa saattoi olla jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua ja säilykemandariineja. Kastikkeeksi sekoitettiin öljyä ja etikkaa tai avattiin valmis salaattikastikepullo.

Suolainen piirakka oli askel kohti uudenlaista buffetia. Vieraiden ei tarvinnut syödä samaan aikaan, vaan jokainen saattoi ottaa palan omaan tahtiinsa.

PAKASTEET JA VALMISTUOTTEET HELPOTTIVAT TARJOILUA

1970-luvulla ruoanvalmistukseen käytetty aika alkoi lyhentyä. Pakasteet, säilykkeet ja erilaiset pussikeitot ja -kastikkeet helpottivat arkea ja päätyivät myös vierastarjoiluihin.

Pakastevihanneksia käytettiin salaatteihin ja lämpimiin lisäkkeisiin. Säilykehedelmistä koottiin hedelmäsalaatti, ja pussista valmistetulla kiisselillä tai vanukkaalla ratkaistiin jälkiruoka.

Kaikkea ei enää tarvinnut tehdä alusta asti itse. Tämä oli iso muutos 1950-luvun kahvipöytään verrattuna, jossa emännän ahkeruutta mitattiin leivonnaisten määrällä.

Nyt tärkeämpää alkoi olla se, että ruoka valmistui kohtuullisella vaivalla ja emäntäkin ehti istua vieraiden seurassa. Marttojen neuvonnassa puhuttiin aterioiden valmistamisesta vähällä vaivalla, mutta samalla korostettiin ravitsemuksen merkitystä.

TERVEELLISYYS NOUSI PUHEEKSI

1970-luvun ruokapöydässä elettiin kahden maailman välissä. Toisaalta tarjottiin majoneesia, kermaa ja öljyssä kypsennettyä fondue-lihaa. Toisaalta alettiin puhua rasvasta, sokerista, kasviksista ja sydänterveydestä.

Pohjois-Karjala-projekti alkoi vuonna 1972, ja ravitsemusvalistus näkyi televisiossa, kouluissa ja kotitalousneuvonnassa. Ruokaympyrä tuli tutuksi ja suomalaisia kannustettiin vähentämään rasvaa ja lisäämään kasvisten käyttöä.

Se ei tarkoittanut, että fonduepata olisi heti siirretty kaappiin. Juhla oli juhla, mutta vierelle ilmestyi vihersalaatti ja kulho täynnä raasteita.

KAHVIPÖYTÄ EI KADONNUT

Vaikka illanistujaiset muuttuivat, kahvi kuului edelleen vierailuun. Suolaisen ruoan jälkeen pöytään voitiin tuoda täytekakku, kääretorttu, kuivakakku tai rahkapiirakka.

Rahka, hyytelöt ja säilykehedelmät sopivat ajan jälkiruokiin. Tarjolla saattoi olla hedelmäsalaattia kermavaahdon kanssa, ananasrahkaa, suklaavanukasta tai jäätelöä säilykepersikan päällä.

Kahvi keitettiin yhä useammin sähkökeittimellä, ja astiasto oli ruskea, oranssi, vihreä tai keltainen. Pöytäliinassa saattoi olla suuria kukkia ja laseissa paksut värilliset jalat.

1970-luvun kattausta ei voinut syyttää värittömyydestä.

1970-LUVUN ILLANISTUJAISET

Juusto- tai lihafondueta
Useita majoneesi- ja kermaviilikastikkeita
Peltipizzaa
Kinkku- tai tonnikalapiirakkaa
Broileria, currya ja riisiä
Perunasalaattia ja vihersalaattia
Hillosipuleita ja suolakurkkuja
Boolia tai keskiolutta
Rahkapiirakkaa tai hedelmäsalaattia
Kahvia

1970-luvun vierastarjoilussa tärkeintä ei ollut enää leivonnaisten määrä. Nyt vieraat haluttiin saada viihtymään yhdessä. Fonduepata, boolimalja ja peltipizza tekivät tarjoilusta rennon – ja emäntäkin pääsi mukaan iltaan.

Minusta juuri fondue kiteyttää vuosikymmenen täydellisesti. Se oli hieman hankala, hiukan vaarallinen ja kovin seurallinen. Ja juuri siksi se tuntui niin hienolta.

Sarjan seuraavassa osassa siirrytään 1980-luvulle, jolloin vieraspöydässä näkyivät runsaus, kerma, katkaravut ja näyttävät kylmät tarjottavat.

Lähteitä

Yle Elävä arkisto: Syö oikein!
Yle Elävä arkisto: Vanamo ja Kolmonen
Yle: Suomalaisuuden ilmentymiä eri vuosikymmenten ohjelmissa
Ruokatieto: Ruokakulttuuri 1900-luvun puolivälin jälkeen
Ruokatieto: Ravintolat ruokakulttuurin edistäjinä
Martat: 1970-luvun vuosikymmenen teemat
Muistipuisto: Ruokamuistoja – 1970-luku

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

1950-luvulla vieraanvaraisuus tarkoitti ennen kaikkea kuumaa pannukahvia, itse leivottua pullaa, pikkuleipiä ja juhlapöydän kruunua – täytekakkua. Ihanteena oli runsas kahvipöytä, jopa seitsemän sorttia, ja vieraita varten kaapista otettiin parhaat kupit.

1970-luvun fondueillat ja kansainväliset maut eivät syntyneet tyhjästä. Jo 1960-luvulla suomalainen vieraspöytä alkoi muuttua, kun cocktailpalat, voileipäkakut, majoneesisalaatit ja säilykehedelmät toivat kutsuille uudenlaista rentoutta ja ripauksen maailmalta.