Kuva: tekoälyavusteisesti tehty kollaasi omista kuvistani
Amerikan 250-vuotisjuhlan lähestyessä olen koonnut blogiini amerikkalaisia klassikkoreseptejä. Samalla olen huomannut pohtivani yhä useammin yhtä asiaa: voiko ruoastakin tulla poliittinen kannanotto?
Voiko tai saako nykyisessä maailmantilanteessa enää tehdä amerikkalaista ruokaa? Entä venäläisiä pelmenejä, israelilaista shakshukaa tai kiinalaisia dumplingeja? Onko reseptin valmistaminen kannanotto maan politiikkaan?
Minun vastaukseni on ei.
Ruoka ei ole sama asia kuin hallitus. Eikä tavallinen kotikokki ole ulkopoliittinen toimija.
Olen vuosikymmeniä kirjoittanut ruoasta. Himahellassa olen julkaissut italialaisia pastoja, egyptiläistä kosharya, ukrainalaista borssia, turkkilaista bazlamaa, amerikkalaisia burgereita ja kymmeniä muiden maiden reseptejä. En ole koskaan ajatellut kirjoittavani valtioista. Olen kirjoittanut ihmisistä, heidän ruokaperinteistään ja tarinoista, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle.
Juuri siksi uskon, että ruoka tekee päinvastaista kuin politiikka. Se rakentaa siltoja. Kun opettelemme valmistamaan ruokalajeja eri puolilta maailmaa, emme tue sotia tai diktaattoreita. Tutustumme tavallisten ihmisten arkeen, historiaan ja kulttuuriin.
Maailman parhaat ruoat ovat syntyneet aikana, jolloin ihmiset ovat liikkuneet, käyneet kauppaa ja lainanneet toisiltaan ideoita. Pasta matkasi maasta toiseen. Tomaatti tuli Eurooppaan Amerikasta. Peruna muutti koko maanosan ruokakulttuurin. Yksikään keittiö ei ole syntynyt tyhjiössä.
Siksi minusta olisi surullista, jos alkaisimme jakaa reseptejä sallittuihin ja kiellettyihin kansallisuuksiin.
Ymmärrän hyvin, että kuluttajat tekevät eettisiä valintoja. Jokainen saa päättää, mitä ostaa ja mitä jättää ostamatta. Voi olla perusteltua boikotoida tietyn yrityksen tuotteita tai välttää ostamasta tavaraa maasta, jonka toimia ei hyväksy.
Mutta kotona valmistettu resepti ei ole sama asia kuin tuotteen ostaminen. Isoäidin pelmeniohje ei rahoita sotaa. Kotona grillattu hampurilainen ei ole ulkopoliittinen kannanotto.
Ehkä juuri nyt tarvitsemme ruokaa enemmän kuin pitkään aikaan. Yhteinen ateria on yksi harvoista asioista, jossa ihmiset voivat vielä istua saman pöydän ääreen, vaikka olisivat monesta asiasta eri mieltä.
Minä haluan matkustaa ruokien kautta myös silloin, kun maailma tuntuu jakautuvan yhä pienempiin leireihin. Jokainen uusi resepti kertoo jonkun kodista, perheestä ja historiasta. Siksi aion jatkossakin tehdä kaikkia niitä ruokia, joiden avulla olemme vuosisatojen ajan oppineet tuntemaan toisemme paremmin.
Ruoka kuuluu ihmisille. Ei politiikalle.
HIMAHELLAN TIINA 
Jätä kommentti