HIMAHELLAN TIINA

Ruokaturvattomuus on sana, joka kuulostaa kaukaiselta. Se tuo mieleen kriisialueet, kuivuuden ja nälänhädän. Todellisuudessa ruokaturvattomuus on myös suomalainen ilmiö. Yhä useampi tavallinen suomalainen joutuu miettimään, riittävätkö rahat terveelliseen ruokaan.

Keskustelu ruoan hinnasta on usein yksinkertaista. Terveellinen ruoka on kallista ja roskaruoka halpaa. Totuus on kuitenkin monimutkaisempi.

Kävelen talvella usein kaupan hevi-osastolla ja ihmettelen samaa asiaa. Hyllyt notkuvat vihanneksia, hedelmiä ja marjoja ympäri maailmaa. Kaikkea on saatavilla kaikkina vuodenaikoina, vaikka oma satokautemme on vasta tulossa.

Olemme tottuneet siihen, ettei mitään tarvitse enää odottaa.

Kun kaikkea saa aina, helposti unohtuu, että sesongissa ruoka on yleensä parhaimmillaan, maukkaimmillaan ja usein myös edullisimmillaan. Ennen odotettiin uusia perunoita, mansikoita ja parsaa. Niiden saapuminen oli kesän merkki. Nyt samoja tuotteita löytyy kaupasta lähes ympäri vuoden.

Ehkä ympärivuotinen runsaus on myös etäännyttänyt meidät ruoan alkuperästä.

Terveellinen ruoka ei kuitenkaan tarkoita superfoodeja tai kalliita trendituotteita. Kesällä kotimainen varhaiskaali, uudet perunat, herneet ja porkkanat ovat usein erittäin kohtuuhintaisia. Talvella juurekset tarjoavat ravintoa pienellä rahalla.

Toinen usein unohtuva asia on ruokahävikki.

Moni miettii ruokakaupan hintalappuja, mutta harvempi laskee sitä, paljonko rahaa päätyy biojäteastiaan. Jokainen pois heitetty jogurttipurkki, leivänkannikka tai jääkaapin perälle unohtunut ruoka-annos on hukkaan heitettyä rahaa.

“Biojätteeseen joutuva ruoka on sama kuin seteleitä repisi.”

Lause saattaa kuulostaa kärjistykseltä, mutta juuri siitä on kyse. Halvin ruoka on usein se, joka syödään.

Ruokaturvattomuudesta puhuttaessa puhutaan yleensä rahasta. Minusta pitäisi puhua enemmän myös taidoista.

Kotitalousopettajana näen päivittäin, kuinka tärkeä taito ruoanlaitto on. Kyse ei ole hienoista annoksista tai monimutkaisista resepteistä. Kyse on siitä, osaako valmistaa keiton, laatikon, kastikkeen tai arkisen kalaruoan. Osaako hyödyntää tähteet. Osaako suunnitella viikon ruoat niin, ettei kaikkea tarvitse ostaa valmiina.

Kotitalousopetus on paljon enemmän kuin reseptien seuraamista. Se on taloudenhallintaa, ravitsemusta, kuluttajataitoja, suunnittelua ja hävikin vähentämistä. Se opettaa taitoja, joista on hyötyä koko elämän ajan.

Samalla se opettaa ymmärtämään ruokaa.

Kotimaisen ruoan suosiminen ei ole vain maku- tai arvovalinta. Se on myös lähiruokaa ja osa huoltovarmuutta. Jokainen ostettu suomalainen peruna, porkkana, kananmuna, maitotuote tai kotimainen kala pitää yllä ruokaketjua, jonka merkityksen ymmärrämme viimeistään silloin, kun maailmalla tapahtuu jotain odottamatonta.

Tänä päivänä edullisin kalatiski ei välttämättä löydy silakkakorista. Monessa kaupassa kasvatettu kotimainen kirjolohi on saatavuudeltaan varmempi ja hinnaltaan kilpailukykyinen vaihtoehto. Myös se on osa kotimaista ruokajärjestelmää.

Kun puhun terveellisestä ruoasta, en tarkoita täydellistä ruokavaliota. Tarkoitan tavallista kotiruokaa tavallisille ihmisille. Keittoja, pataruokia, uusia perunoita, kasviksia, puuroja, kalaa ja sesongin raaka-aineita.

Ruokaturvattomuuden ratkaisu ei löydy pelkästään ruokakaupan kassalta. Se löytyy myös ruokakasvatuksesta, ruoanlaittotaidoista, hävikin vähentämisestä ja siitä, että ymmärrämme, mistä ruokamme tulee.

Siksi uskon, että tavallinen kotiruoka on tulevaisuudessa yhä tärkeämpi kansalaistaito.

Ja ehkä myös osa arjen huoltovarmuutta.

FAKTAA

• Suomessa syntyy vuosittain yli 600 miljoonaa kiloa elintarvikejätettä.
• Keskimääräinen suomalainen heittää pois noin 20–25 kiloa syömäkelpoista ruokaa vuodessa.
• Kotitalousopetuksen tavoitteisiin kuuluu ruoanlaittotaitojen lisäksi taloudenhallinta, kuluttajataidot, ravitsemusosaaminen ja kestävän arjen opettaminen.
• Kotimainen ruoantuotanto on keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta.

Lähteet: Luonnonvarakeskus (Luke), Opetushallitus, Huoltovarmuuskeskus.