Tämän syysaterian ajatus lähti punalaputetusta kalkkunan sisäfileestä. Sen kilohinta oli ennen 30 prosentin alennusta 19,90 eiroa. Kolmensadan gramman lihapalalle tuli hintaa reilut neljä euroa. Liha oli herkullista ja mureaa – oikein onnistunut tarjouslöytö!
Pakastimessani oli ystäväni poimimia suppilovahveroita, ja lisäkkeeksi löytyi perunamuusikurpitsa euron kilohintaan. Paahdoin kurpitsan airfryerissa ( 180 astetta/ 20 minuuttia) ja soseutin sen smetanan ja suolan kanssa. Reilussa puolessa tunnissa pöydässä oli herkullinen syysateria.
Metsästäjän tapaan viittaa tässä italialaiseen alla cacciatora -valmistustapaan, jossa liha kypsyy tomaattien, sipulin ja yrttien maustamassa kastikkeessa. Ohjeesta on monia versioita, ja mukana voi olla myös sieniä ja viiniä. Omassa versiossani suomalaiset suppilovahverot tuovat kastikkeeseen metsän makua ja balsamico sopivasti hapokkuutta.

KALKKUNAA METSÄSTÄJÄN TAPAAN
2–3 annosta
300 g kalkkunan sisäfileetä
75 g pekonia
150–200 g tuoreita suppilovahveroita tai 1–1½ dl esipaistettuja pakastesieniä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ rkl oliiviöljyä tarvittaessa
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl balsamicoa
1 dl vettä
1 sienifondikuutio
1 tlk (400 g) kuorittuja säilykekirsikkatomaatteja
½ tl Provencen yrttiseosta tai kuivattua timjamia
suolaa ja mustapippuria
2 rkl hienonnettua persiljaa
Leikkaa kalkkuna noin 3 cm:n paloiksi ja pekoni suikaleiksi. Puhdista suppilovahverot ja paloittele suurimmat. Sulata pakastesienet. Hienonna sipuli ja valkosipuli.
Paista pekoni padassa ja nosta lautaselle. Ruskista kalkkunapalojen pinta kevyesti pekonin rasvassa kahdessa erässä ja nosta liha odottamaan.
Lisää pataan sienet ja paista, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut. Lisää sipuli ja tarvittaessa oliiviöljy. Kuullota muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja tomaattipyree ja sekoita minuutin ajan.
Kaada joukkoon balsamico ja vesi. Lisää sienifondikuutio ja sekoita, kunnes se liukenee. Lisää säilykekirsikkatomaatit liemineen, pekoni ja Provencen yrttiseos tai timjami. Hauduta hiljalleen noin 15 minuuttia.
Lisää kalkkunapalat mehuineen ja kypsennä miedolla lämmöllä noin 10–15 minuuttia palojen koon mukaan, kunnes suurimman palan sisälämpötila on vähintään 75 astetta. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jos kastike sakenee liikaa.
Mausta mustapippurilla ja tarkista suola: pekonista ja sienifondikuutiosta tulee ruokaan jo suolaisuutta. Viimeistele persiljalla ja tarjoa paahdetun kurpitsasoseen kanssa.

PAAHDETTU KURPITSASOSE
2–3 annosta
noin 500 g paahdettua perunamuusikurpitsan hedelmälihaa
1 rkl smetanaa
suolaa maun mukaan
Halkaise perunamuusikurpitsa ja poista siemenet. Leikkaa puolikkaat tarvittaessa pienemmiksi lohkoiksi, jotta ne mahtuvat airfryerin koriin.
Paahda kurpitsaa airfryerissa 180 asteessa noin 25–40 minuuttia palojen koon mukaan. Kurpitsa on valmis, kun hedelmäliha on kauttaaltaan pehmeää ja haarukka uppoaa siihen vaivatta. Laske lämpötilaa tarvittaessa, jos pinta tummuu ennen sisuksen kypsymistä.
Kaavi lämmin hedelmäliha kuoresta kulhoon. Survo perunasurvimella tai soseuta sauvasekoittimella haluamasi sileäksi.
Sekoita joukkoon smetana ja mausta suolalla. Tarjoa lämpimänä kalkkunapadan lisäkkeenä.
SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ


Vastaa