Seitsemännen luokan ensimmäisellä kotitaloustunnilla ei opetella vain leipomaan. Samalla harjoitellaan monia arjessa tarvittavia taitoja: ruokaohjeen lukemista, mittaamista, työn suunnittelua, yhteistyötä, turvallista työskentelyä ja omien jälkien siivoamista.
Ensimmäiseksi leivonnaiseksi sopii mainiosti helppo marjapiirakka. Pikataikinassa aineksia ei tarvitse vatkata eikä vaivata, vaan ne sekoitetaan yksinkertaisesti keskenään. Siksi huomio voidaan keskittää aivan perusasioihin – ja juuri niitä ensimmäisellä köksäntunnilla opetellaan.

Mitä kotitaloudessa oikeastaan opitaan?
Kotitalous on paljon muutakin kuin ruoanlaittoa.
Oppitunneilla harjoitellaan käytännön toimintataitoja, kuten ruoanvalmistusta, leivontaa, siivousta ja vaatehuoltoa. Yhtä tärkeitä ovat yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky hankkia tietoa ja käyttää sitä käytännössä.
Kotitalous on ennen kaikkea arjen hallintaa.
Ensimmäisellä tunnilla tärkeä viesti onkin tämä: kaikkien ei tarvitse vielä osata. Tänne tullaan opettelemaan.
Ennen kuin aloitetaan – siisti ja turvallinen työskentely
Keittiössä hyvä työskentely alkaa ennen kuin ensimmäistäkään jauhopussia avataan.
Muista nämä:
- pese kädet huolellisesti
- laita essu päälle
- varaa itsellesi riittävästi työskentelytilaa
- pidä työpiste siistinä myös tekemisen aikana
- käsittele kuumia astioita ja uunia varovasti
- siivoa keittiö ennen ruokailua
- jätä työpiste seuraaville yhtä siistiksi kuin itse haluaisit sen saada.
Ja yksi tärkeimmistä kotitaloustunnin säännöistä:
Jälkityöt kuuluvat kaikille.
Hyvä kokki suunnittelee työnsä
Ennen leipomista luetaan koko ruokaohje läpi.
Sen jälkeen mietitään:
- Mitä raaka-aineita tarvitaan?
- Mitä työvälineitä tarvitaan?
- Mitkä ovat työn eri vaiheet?
- Kuinka kauan tekemiseen kuluu aikaa?
- Missä järjestyksessä työt kannattaa tehdä?
Ruokaohje on samalla työjärjestys. Kun sen lukee ennen aloittamista, välttyy monelta kiireeltä ja yllätykseltä.
Ensimmäinen tärkeä taito: mittaaminen

Leivonnassa tarkka mittaaminen on erityisen tärkeää.
Desilitran mitta täytetään tasaisesti. Jauhoja ei painella mittaan, sillä silloin niitä voi tulla liikaa. Tee- ja ruokalusikalliset mitataan tasamittaisina, ellei ohjeessa toisin sanota.
Samalla opetellaan suomalaisissa ruokaohjeissa tavalliset lyhenteet:
dl = desilitra
rkl = ruokalusikallinen
tl = teelusikallinen
Ja hyvä muistisääntö:
1 rkl = 3 tl

Mikä on pikataikina?
Pikataikina on nimensä mukaisesti nopea taikina.
Ainekset sekoitetaan keskenään ilman vatkaamista tai vaivaamista. Kohotusaineena käytetään leivinjauhetta, joten taikinaa ei myöskään tarvitse kohottaa.
Siksi pikataikina sopii erityisen hyvin ensimmäiselle leivontakerralle.
Kotitaloustunnilla kukaan ei tee kaikkea yksin
Yksi voi laittaa uunin kuumenemaan ja voidella vuoan, toinen etsiä raaka-aineet ja mitata ne. Toiset voivat jatkaa piirakan valmistamista samalla, kun muut kattavat pöytää ja aloittavat siivouksen.
Tarkoitus ei ole vain saada piirakka uuniin. Samalla opetellaan huomaamaan, mitä ympärillä tapahtuu.
Jos oma työ on valmis, auta kaveria.

MARJAPIIRAKKA
1 piirakka, noin 20 cm piirakkavuoka
POHJA
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää, kermaviiliä tai maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
1 dl öljyä tai juoksevaa margariinia
TÄYTE
3–4 dl mustikoita, viinimarjoja ja/tai vadelmia
2 rkl sokeria
TYÖVÄLINEET
Taikinakulho, desilitran mitta, tee- ja ruokalusikan mitat, puuhaarukka, nuolija, piirakkavuoka ja pullasivellin.
VALMISTUS
- Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Voitele noin 20 cm:n piirakkavuoka margariinilla pullasutia apuna käyttäen.
- Mittaa kulhoon vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri. Sekoita puuhaarukalla.
- Lisää piimä, kermaviili tai jogurtti, kananmuna ja öljy. Sekoita vain sen verran, että saat tasaisen taikinan.
- Kaada taikina vuokaan. Levitä tasaiseksi nuolijalla ja kaavi kulho huolellisesti tyhjäksi.
- Levitä marjat tasaisesti taikinan päälle myös reunoille.
- Ripottele pinnalle sokeri.
- Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia.
- Käytä patakintaita, kun laitat piirakan uuniin ja otat sen pois.
- Piirakka on kypsä, kun pinta on kullanruskea eikä cocktailtikkuun tartu raakaa taikinaa.
- Anna piirakan jäähtyä hetki ennen leikkaamista.
Tarjoa halutessasi vaniljakastikkeen kanssa.
Piirakan paistuessa ei odotella
Uunin huristessa on täydellinen hetki opetella yksi kotitalouden tärkeimmistä taidoista: siivotaan samalla kun tehdään.
Pese valmistusastiat, laita koneeseen kuuluvat astiat astianpesukoneeseen ja pyyhi pöytäpinnat kostealla tiskirätillä.
Lattialta kosteat tahrat pyyhitään ensin paperilla. Kuivat roskat lakaistaan harjalla ja rikkalapiolla.
Kun kaikki tekevät oman osuutensa, ruokailuun voidaan istua siistissä keittiössä.

Myös pöydän kattaminen on kotitaloustaito
Marjapiirakalle riittää yksinkertainen kattaus:
leipälautanen, kahvilusikka, vesilasi ja lautasliina.
Pöytään tarvitaan lisäksi vesikannu, pannunalunen kuumalle piirakkavuoalle ja kakkulapio.
Sitten päästään ehkä tunnin odotetuimpaan vaiheeseen.
Syömään.
Ensimmäisellä tunnilla tärkeintä ei ole täydellinen piirakka
Piirakka voi olla vähän vino. Marjat voivat päätyä epätasaisesti ja ensimmäinen kattauskin saattaa vaatia korjaamista.
Se ei haittaa.
Ensimmäisellä kotitaloustunnilla tärkeintä on opetella, miten keittiössä toimitaan: luetaan ohje, suunnitellaan, tehdään yhdessä, huolehditaan turvallisuudesta ja siivotaan jäljet.
Kun nämä perusasiat alkavat sujua, voidaan myöhemmin ryhtyä kokeilemaan, soveltamaan ja sooloilemaan.
Mutta ensin opetellaan tekemään yksi hyvä marjapiirakka.

KÖKSÄNMAIKAN PÄIVÄKIRJA : Mitä oikeasti opetetaan kotitaloustunnilla?

Jätä kommentti