Trendikkäät tahnat leviävät nyt leivälle – eikä hummus ole enää ainoa suosikki

Tahnat ovat nousseet nyt valtavaan suosioon, sillä ne yhdistävät välimerelliset maut, helppouden ja edulliset raaka-aineet. Baba ganoush, tapenade, hummus ja muut trendikkäät levitteet sopivat niin kesäpöytään, brunssille kuin iltapalallekin.

👉 Syödään yhdessä: Hummus

Tahnat sopivat täydellisesti tähän aikaan: ne toimivat levitteenä, dippinä, iltapalana, brunssilla ja kesäpöydässä.
Samalla vanhat klassikot tekevät paluuta uudessa muodossa. Hummus saa seurakseen herneitä ja avokadoa, skagen tehdään tofusta ja eteläranskalainen tapenade näyttää taas yllättävän modernilta. Näissä tahnoissa näkyy myös “köyhän luksuksen” ajatus.
Tarjoa tahnat paahdetun hapanjuurileivän, crostinien, uusien perunoiden tai vaikka grillattujen kasvisten kanssa. Kesällä niistä syntyy helposti koko illan ruokapöytä.

Yksi tämän hetken kiinnostavimmista tahnoista on muhammara, jossa yhdistyvät paahdettu paprika, pähkinät ja pieni makeus.

MUHAMMARA
4–6 annosta
2 paahdettua punaista paprikaa
1 dl saksanpähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl korppujauhoja
1–2 rkl granaattiomenasiirappia
1 tl juustokuminaa
½ tl chilihiutaleita
3 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
Pane paprika, saksanpähkinät, valkosipuli ja korppujauhot monitoimikoneeseen. Lisää granaattiomenasiirappi, juustokumina ja chilihiutaleet. Surauta tahnaksi ja lisää oliiviöljy vähitellen joukkoon. Tahna saa jäädä hieman rouheaksi.
Maista ja säädä happamuutta tai tulisuutta tarvittaessa.
Tarjoa huoneenlämpöisenä paahdetun leivän kanssa.
VINKKI
Jos granaattiomenasiirappia ei löydy, voit käyttää pientä tilkkaa hunajaa ja sitruunamehua.

AVOKADOHUMMUS
6-8 annosta
1 prk (380 g) kikherneitä (tai noin 4 dl kypsiä kikherneitä)
2 keskikokoista syöntikypsää avokadoa
2 valkosipulinkynttä
2 rkl kreikkalaista jogurttia
3 rkl tahinia
1/2- 1 tl suolaa
1 tl juustokuminaa
½ tl cayennepippuria tai chilihiutaleita
1 limetin mehu, lisää oman maun mukaan
LISÄKSI
chimichurria ja fetaa
silputtua punasipulia
Yrttejä
Laita leikkuriterällä varustettuun monitoimikoneeseen hummuksen ainekset. Käytä konetta kunnes seos on tasaista. Tarvittaessa lisää hieman kikherneiden säilöntänestettä.
Siirrä hummus tarjoiluastiaan, peitä muovikelmulla ja anna jäähtyä hetki.
Tee hummuksesta valli ja lusikoi kuoppaan chimichurria ja ripottele päällimmäiseksi fetaa. Valuta päälle oliiviöljyä ja koristele yrteillä.
Tarjoa pita-leivän tai sipsien kanssa

Lähi-idän meze-pöytä kasvisherkuilla.
Välimerellinen mezepöytä syntyy helposti erilaisista tahnoista, kasviksista ja pienistä naposteltavista. Juuri nyt trendikkäimpiä ovat baba ganoush, muhammara, tapenade ja erilaiset hummusversiot

SAVUSTETTU BABA GANOUSH
2 suurta munakoisoa
2 rkl tahinia
2 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1/2 tl suolaa
ripaus juustokuminaa
(1/4 tl savustettua paprikajauhetta)
tuoretta persiljaa koristeluun
Savusta munakoisot. Kuumenna grilli tai savustin noin 200 °C asteeseen. Pistele munakoisojen kuoreen reikiä ja savusta niitä 30–40 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja kuori on mustunut.
Anna munakoisojen jäähtyä hieman, halkaise ne ja kaavi sisus kulhoon. Anna munakoison sisuksen valua siivilässä muutaman minuutin ajan, jos se tuntuu hyvin kostealta.
Soseuta munakoison sisus tehosekoittimessa tai haarukalla. Lisää tahini, sitruunamehu, valkosipuli, oliiviöljy, suola, juustokumina ja savustettu paprikajauhe. Sekoita tasaiseksi, mutta jätä tahna hieman rouheaksi. Maista ja säädä makua tarvittaessa.
Siirrä tarjoiluastiaan, lorauta päälle hieman oliiviöljyä ja koristele persiljalla.

HERNEGUACAMOLE
4 annosta
400 g (pakaste)herneitä
2 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan tai 1 limetin mehu
1 dl silputtua korianteria
1 rkl jalapenoviipaleita
1/4 tl jeeraa eli juustokuminaa
1 tl suolaa
Sulata pakasteherneet ennen tahnan valmistusta.
Pane kaikki tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja käytä konetta kunnes seos on tahnamaista. Tarkista maku.
Herneguacamole kannattaa valmistaa pari tuntia ennen tarjoilua, jotta maut tasaantuvat.
Tarjoa nachojen sekä limettilohkojen kanssa dippinä.

👉 Crostinit uunissa tai airfryerissa

TAPENADE eli oliivitahna
150 g mustia oliiveja
4 rkl kapriksia
2 anjovis- tai sardellifileetä
2 valkosipulinkynttä
2–3 rkl oliiviöljyä
1-2 tl sitruunamehua
ripaus mustapippuria
Pane kaikki tahnan ainekset monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen ja aja karkeaksi tahnaksi. Lisää oliiviöljyä vähitellen, kunnes koostumus on sopivan pehmeä. Mausta mustapippurilla.
Pane tahna tarjolle kauniiseen astiaan. Tarjoa crostinien tai paahdetun hapanjuurileivän kanssa.

TOFUSKAGEN
1 pkt (180 g) savustettua tofua
1/2-1 punasipuli
3 rkl (vegaanista)majoneesia
2 rkl (vegaanista) ranskankermaa tai turkkilaista jogurttia
½ (luomu)sitruunan raastettu kuori
1/2 sitruunan mehu
1/2 dl tilliä silputtuna
1/4 tl mustapippuria myllystä
(suolaa)
LISÄKSI
merileväkaviaaria (punaista tai mustaa)
Murenna tofu tai raasta se. Minä hienonsin tofun monitoimikoneessa.
Raasta sitruunankuori ja purista puolikkaasta mehu. Lisää tofumurujen joukkoon sitruunankuori ja -mehu sekä mustapippuri. Sekoita hyvin.
Hienonna punasipuli ja silppua tilli.
Sekoita tilli, sipuli, majoneesi ja ranskankerma keskenään. (Voit sekoittaa myös merilevämädin halutessasi tofun joukkoon).
Lusikoi ranskankerma joukkoon pienissä erissä sen verran, että seos on vielä jämäkkää. Nosta jääkaappiin maustumaan noin puoleksi tunniksi. Tarkista maku ja tarvittaessa lisää makusi mukaan suolaa ja pippuria.
Lusikoi tofuskagenia (paahdetulle) saaristolaisleivälle ja koristele leipä merileväkaviaarilla. Tarjoa mummon kurkkujen tai korealaisen, pikapaistetun kesäkurpitsan kanssa.
VINKKI Korvaa merileväkaviaari 2 rkl kaprista.

NÄIN TARJOILET TAHNAT
Tahnoista syntyy myös helppo kesäpöytä. Kokoa tarjolle muutama erilainen tahna, hyvä leipä, salaattia ja jotakin grillistä.
Tarjoa tahnojen kanssa esimerkiksi:

  • paahdettua hapanjuurileipää tai crostineja
  • grissinejä tai siemennäkkäriä
  • uusia perunoita tai minttuöljyllä maustettuja varhaisperunoita
  • kurkkua, retiisiä ja paprikaa
  • marinoituja oliiveja
  • grillattuja kasviksia
  • fetaa, mozzarellaa tai vuohenjuustoa

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ

👉Minttutsatsiki saa raikkautta runsaasta mintusta. Viilentävä tahna sopii erityisen hyvin grilliruokien, leivän ja mezepöydän tarjottavaksi.

👉 Ajvar valmistetaan hitaasti paahdetuista paprikoista ja munakoisosta. Balkanin alueelta lähtöisin oleva tahna sopii leivälle, grilliruoille ja mezepöytään.

👉 Kesän trendijuomat ovat alkoholittomia

Jätä kommentti