Matkalla Helsingistä Puumalaan teimme pysähdyksen kahdessa taidekohteessa, jotka täydentävät toisiaan yllättävän hyvin. Mäntyharjun Taidekeskus Salmela on kesäinen kulttuurikeskus, jossa riittää nähtävää useammaksikin tunniksi. Vuohijärven Reidar Särestöniemi Experience puolestaan tarjoaa rauhallisemman ja intiimimmän kohtaamisen taiteen kanssa.
Jos aikaa on vain yhteen pysähdykseen, valinta voi olla vaikea. Minä kävisin molemmissa.

SALMELA ON SUOMALAISEN KESÄTAITEEN INSTITUUTIO
Taidekeskus Salmela on yksi Suomen tunnetuimmista kesätaidekohteista. Vuonna 1990 perustettu taidekeskus on rakentunut vanhan kylämiljöön ympärille, jossa näyttelyt, konsertit, ravintolapalvelut ja kesäinen tunnelma muodostavat kokonaisuuden. Salmelan toiminta-ajatus on ollut alusta asti yhdistää kokeneet mestarit ja nuoret lahjakkuudet saman katon alle.

Kesällä 2026 Salmelassa nähdään jälleen sekä pitkän uran tehneitä taiteilijoita että nuorten kuvataidekilpailun kautta esiin nousevia uusia nimiä.
Olen käynyt Salmelassa useamman kerran, ja minulle se on vähän kuin aikuisten taiteen puuhamaa. Yhdessä paikassa on useita näyttelyitä, konsertteja, kahviloita ja tapahtumia. Siellä voi helposti viettää kokonaisen kesäpäivän.

VUOHIJÄRVELLÄ TAIDE HENGITTÄÄ RAUHASSA
Noin 40 kilometrin päässä Salmelasta sijaitsee Reidar Särestöniemi Experience Vuohijärvi, joka avattiin kesällä 2026 osana Salmelan laajentunutta toimintaa. Näyttely toimii Vuohijärven entisessä kirkossa, jonka on suunnitellut arkkitehti Väinö Vuorinen vuonna 1966.
Kirkko osoittautui Särestöniemen taiteelle lähes täydelliseksi näyttelytilaksi. Korkea tila, luonnonvalo ja rauhallinen tunnelma antavat teoksille tilaa hengittää.
Juuri tämä teki minuun suurimman vaikutuksen.
Salmelassa katsotaan paljon taidetta. Vuohijärvellä pysähdytään yhden taiteilijan äärelle.

Vuohijärven näyttelyssä yksi pysäyttävimmistä teoksista oli Aurinko laskee sukuuni ylle (1971). Särestöniemi sanoi itse: ”Tässä on minun kaksi persoonaa.” Teoksen äärellä huomaa, kuinka hänen taiteensa kertoo Lapin luonnon lisäksi myös ihmisestä ja hänen sisäisestä maailmastaan.
KUKA OLI REIDAR SÄRESTÖNIEMI?
Reidar Särestöniemi kuuluu suomalaisen taiteen tunnetuimpiin nimiin. Kittilän Kaukosessa syntynyt taiteilija rakensi omaleimaisen kuvakielen, jossa Lapin luonto, vuodenajat, eläimet ja ihmisen suhde ympäristöön nousevat keskiöön.
Särestöniemen maalaukset tunnistaa voimakkaista väreistä. Hän ei maalannut maisemia realistisesti vaan tunteella. Talviyö saattoi hehkua sinisenä, revontulet loimuta lähes yliluonnollisina ja syksyiset tunturit palaa oranssin, punaisen ja keltaisen sävyissä.
Monissa teoksissa näkyy myös huoli luonnosta. Särestöniemi oli aikanaan poikkeuksellisen vahva luonnonsuojelun puolestapuhuja.

Vuohijärven näyttelyssä pysähdyin pitkäksi aikaa teoksen Eromme jälkeen ei tule koskaan kevättä heille (1975) äärelle. Särestöniemen taiteessa luonto ei ole koskaan vain maisemaa, vaan myös kertomus ihmisistä, tunteista ja elämän käännekohdista.
”Retkillään hän pyydysti ja poimi, tunnusteli sormin, nuuhki ja työnsi taskuunsa värejä, milloin kaarnanpalan, tuohen, käävän tai kiven muodossa. Kun hän syventyi johonkin väriin, seisoi avaran maiseman edessä vaiti, pää hiukan kallellaan, minusta tuntui, että hän myös kuunteli värejä, että hän kaikilla aisteillaan, koko intensiteetillään oli itse väri.”
Brita Polttila Reidar Sarestöniemen suhteesta väriin

SUOMEN SUURIN SÄRESTÖNIEMI-NÄYTTELY
Vuohijärven näyttely ei ole pieni sivuhuomautus suomalaisessa taidekesässä. Kesällä 2026 siellä on esillä yli sata teosta lähes 200 työn kokoelmasta, jota pidetään Suomen laajimpana Särestöniemi-kokonaisuutena. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Kirsi ja Keijo Eerikäisen Taidesäätiön kanssa, ja osa teoksista on ollut harvoin tai ei koskaan aiemmin julkisesti nähtävillä.
Näyttelyn tämän vuoden teema on Katson sisään ja syvälle, mikä kuvaa hyvin myös omaa kokemustani näyttelystä. Särestöniemen teoksia katsellessa huomio ei kiinnity pelkästään maisemaan vaan myös taiteilijan omaan sisäiseen maailmaan.

KUMPAAN MENISIN?
Molempiin.
Salmela tarjoaa laajan katsauksen nykytaiteeseen, tapahtumiin ja kesäiseen kulttuurielämään. Vuohijärvi puolestaan antaa mahdollisuuden keskittyä yhteen Suomen rakastetuimmista taiteilijoista ympäristössä, joka tuntuu lähes pyhitetyltä hänen taiteelleen.
Matkalla Helsingistä Puumalaan ne muodostivat täydellisen parin.
Toinen avasi ovia monenlaiseen taiteeseen.
Toinen sai pysähtymään yhden taiteilijan äärelle.
PS . Kahvila Kaakkurissa Vuohijärvellä on erinomaiset korvapuustit!
FAKTAA
- Taidekeskus Salmela perustettiin vuonna 1990 Mäntyharjulle.
- Reidar Särestöniemi (1925–1981) on yksi Suomen tunnetuimmista lappilaisista taiteilijoista.
- Reidar Särestöniemi Experience toimii Vuohijärven entisessä kirkossa.
- Kesän 2026 näyttelyssä on esillä yli 100 Särestöniemen teosta.
- Salmelan ja Vuohijärven välillä on noin 40 kilometriä.
SAATAT POIKETA MYÖS TÄNNE


Jätä kommentti