Kävin hiljattain ensimmäistä kertaa yksin päivällisellä ravintolassa.
Lounailla syön yksin usein, eikä siinä ole mitään erikoista. Päivällinen tuntui kuitenkin erilaiselta. Ravintolaan mennään yleensä puolison, ystävien tai perheen kanssa. Nyt pöytä oli katettu yhdelle.
Kokemus oli niin myönteinen, että jäin pohtimaan koko ilmiötä.
En niinkään omasta näkökulmastani vaan ravintolan.
Miten ravintolat oikeastaan suhtautuvat yksin syövään asiakkaaseen?
YHDEN HENGEN SEURUE
Ravintolan näkökulmasta kysymys on helppo ymmärtää.
Pöydät ovat liiketoimintaa.
Neljän hengen pöytä yhdelle asiakkaalle tarkoittaa, että kolme muuta paikkaa jäävät myymättä. Varsinkin suosittuina iltoina ravintolan on mietittävä, miten se saa salinsa täyteen ja pöydät mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
Siksi yksin saapuva asiakas päätyy joskus nurkkapöytään, tarjoilupisteen läheisyyteen tai baaritiskille.
Ratkaisu on liiketaloudellisesti ymmärrettävä.
Mutta samalla siinä piilee pieni vaara.
ASIAKAS EI OLE VAIN TÄMÄ ILTA
Ravintolalle yhden hengen seurue näyttää helposti yhden illan tuotolta.
Asiakkaalle kyse on paljon suuremmasta asiasta.
Yksin saapuva asiakas voi olla vakioasiakas, joka palaa seuraavalla kerralla ystävien kanssa. Hän voi järjestää perhejuhlat, suositella ravintolaa tuttavilleen tai kirjoittaa kokemuksestaan verkkoon.
Hyvä kokemus jää mieleen.
Niin jää huonokin.
Muistan keskustelun Helsingin Sanomien ruokakriitikon kanssa. Hän kertoi kokemuksestaan, jossa oli saanut ravintolan huonoimman pöydän keittiön oven läheltä, koska oli saapunut paikalle yksin. Vaikka ravintola oli puolityhjä.
Tarina jäi mieleeni. Ei siksi, että se olisi ollut poikkeuksellisen dramaattinen, vaan siksi, että moni tunnistaa ilmiön.
BAARITISKI EI OLE AINA PARAS RATKAISU
Moni ravintola tarjoaa yksin syövälle paikkaa baaritiskiltä.
Ajatus on usein hyvä. Asiakas pääsee seuraamaan ravintolan elämää läheltä, eikä yksin tarvitse istua suuren pöydän ääressä.
Mutta kaikki eivät halua sitä.
Minulle korkea baarijakkara ei ole nivelrikkoisena ensimmäinen valinta. Monelle muulle syitä voivat olla ikä, liikuntarajoitteet tai yksinkertaisesti halu syödä rauhassa tavallisessa pöydässä.
Yksin syövä asiakas ei välttämättä kaipaa seuraa.
Hän kaipaa hyvää ruokaa.
MISSÄ OVAT YKSIN SYÖVÄT NAISET?
Päivällisen aikana huomasin tekeväni sitä, mitä teen usein ravintoloissa. Tarkkailin ihmisiä. Yksin siihen oli tavallista enemmän aikaa.
Olen jo aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota myös siihen, että yksin ruokailevia miehiä näkyy useammin ravintoloissa. Yksin ruokailevia naisia huomattavasti vähemmän.
Eikä havainto kerro vain yhdestä illasta.
Ehkä siinä on jotain suurempaa.
Ovatko naiset sosiaalisempia ja hakeutuvat herkemmin seuraan? Tuntuuko yksin ravintolaan lähteminen naisista edelleen kynnykseltä, jota miehet eivät samalla tavalla tunnista? Vai onko kyse turvallisuudesta, tottumuksesta tai siitä, että ravintolassa yksin istuva nainen herättää edelleen enemmän huomiota kuin yksin istuva mies?
En tiedä.
Tiedän vain, että ennen tätä kevättä en ollut itsekään tullut lähteneeksi yksin ravintolaan kovinkaan usein.
KÄYTTÄMÄTÖN MAHDOLLISUUS
Suomessa on enemmän yksin asuvia ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin.
Silti ravintolakulttuuri rakentuu yhä pitkälti ajatukselle seurueista.
Ehkä tulevaisuudessa yksin saapuva asiakas nähdään vähemmän ongelmana ja enemmän mahdollisuutena.
Minun päivälliseni kesti kokonaisuudessaan alle 1 1/2 tuntia.
Söin hyvin, katselin ympärilleni ja tarkkailin ihmisiä. Kukaan ei ihmetellyt yksin olemistani. Kukaan ei näyttänyt säälivän minua. Olin vain yksi asiakas muiden joukossa.
Ehkä suurin yllätys olikin, kuinka tavalliselta kaikki tuntui.
Ja ehkä juuri siinä on koko asian ydin. Yksin syövä asiakas ei ole ravintolalle ongelma ratkaistavaksi. Hän on asiakas.
LUE MYÖS
HIMAHELLAN TIINA 
Jätä kommentti