HIMAHELLAN TIINA

Helsingin päärautatieasema on paikka, jonka läpi kulkee päivittäin tuhansia ihmisiä. Harva kuitenkaan pysähtyy katsomaan yhtä rakennuksen hienoimmista tiloista. Nykyinen Ravintola Taulu toimii historiallisessa salissa, jonka seinää hallitsee Eero Järnefeltin valtava Koli-aiheinen maalaus.

Tilassa on jotain samaa tunnelmaa kuin Pariisin ja New Yorkin vanhoissa asemaravintoloissa. Korkea sali, jykevät pylväät ja matkustamisen historia luovat ympäristön, jossa kiire tuntuu jäävän hetkeksi oven ulkopuolelle.

Moni muistaa tilan vuosilta, jolloin siinä toimi Burger King. Siksi muutos tuntuu erityisen suurelta. Nyt sali on saanut takaisin osan arvokkuudestaan, ja samalla siitä on tullut paikka, jossa voi pysähtyä syömään muutakin kuin pikaruokaa ennen junan lähtöä.

Myönnän, että minua vähän hävetti vallata yksin neljän hengen pöytä keskellä alkuillan vilkkainta aikaa. Tarjouduin jopa jakamaan pöydän, jos ravintola sitä tarvitsisi. Henkilökunta kuitenkin suhtautui asiaan niin ystävällisesti, että huoli karisi nopeasti. Minulle tuli tunne, että yksin syömään tullut asiakas on yhtä tervetullut kuin suurempikin seurue. Se ei ole ravintoloissa itsestäänselvyys.

Taulun ruokalistaa selatessa päätös oli helppo. Halusin maistaa suomalaisia makuja. Tilasin alkuruoaksi rieskaleen jokiravuilla, pääruoaksi poronkäristyksen ja jälkiruoaksi letut.

RIESKALE ALOITTI ATERIAN

Alkuruoaksi valitsemani rieskale rakentui pehmeän perunarieskan ympärille. Sen seurana tarjoiltiin jokirapuja, karhunlaukkacremeä, marinoitua punasipulia, kurkkua ja tillinversoja.

Annoksen idea oli onnistunut. Jokirapujen makeus, karhunlaukan hienovarainen valkosipulisuus ja pikkelöityjen kasvisten hapokkuus muodostivat raikkaan kokonaisuuden, joka sopi hyvin kesäiseen päivään. Rieska sitoi maut yhteen, mutta huomio kiinnittyi ennen kaikkea täytteisiin.

PORONKÄRISTYS SAA UUDEN MUODON

Pääruoaksi valitsin käristyspadan. Listalla annosta kuvailtiin poronkäristykseksi ruukussa, jonka pinnalla on parmesanilla maustettu perunapyréekuorrute. Lisänä tarjoiltiin puolukkaa ja suolakurkkua.

Perinteisen poronkäristyksen ystävä saattaa yllättyä. Lautaselle ei saavu tuttu annos perunamuuseineen, vaan enemmänkin uunipadasta vaikutteita saanut tulkinta suomalaisesta klassikosta. Tarjoilutapa toi annokseen uudenlaista ilmettä, vaikka samalla se vei sitä hieman kauemmas poronkäristyksen perinteisestä olemuksesta.

Parmesaani oli annoksessa vahvasti läsnä. Sen maku nousi paikoin jopa poron rinnalle, mikä jakanee mielipiteitä. Toiset pitävät modernista otteesta, toiset ehkä kaipaavat enemmän poron omaa makua ja perinteisen käristyksen yksinkertaisuutta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta olivat lisukkeena tarjotut venäläistyyppiset suolakurkut. Ne toivat annokseen happamuutta ja ryhtiä, joka toimi hyvin yhdessä puolukoiden kanssa.

Kokonaisuutena käristyspata oli onnistunut ja huolella valmistettu annos, mutta enemmän ravintolan oma tulkinta poronkäristyksestä kuin klassinen poronkäristys sellaisena kuin suomalaiset sen yleensä tuntevat.

LETUT PÄÄTTIVÄT ATERIAN

Kun olin päättänyt rakentaa ateriani suomalaisista mauista, jälkiruokavalinta oli helppo. Tilasin räiskäleet tuoreilla mansikoilla, mansikkamelballa ja kermavaahdolla.
Annos oli yksinkertaisen kaunis ja kesäinen. Tuoreet mansikat maistuivat mansikoilta, ja räiskäleet olivat ohuita, juuri sellaisia kuin niiden kuuluukin olla. Silti kokonaisuus jätti hieman varaa toiveille. Mansikkamelba toi lautaselle raikkautta, mutta itse olisin kaivannut enemmän makeutta. Tässä kohtaa perinteinen mansikkahillo olisi toiminut paremmin.
Ehkä kyse on makumieltymyksistä. Minulle räiskäleet kuuluvat niihin harvoihin ruokiin, joiden kanssa kaipaan hieman vanhanaikaista runsautta. Kesän ensimmäiset mansikat, reilu lusikallinen hilloa ja kermavaahtoa ovat yhdistelmä, jota on vaikea voittaa.

KANNATTAAKO TAULUUN MENNÄ?
Ravintola Taulu ei ole fine diningia eikä se yritäkään olla. Sen vahvuus on historiallinen miljöö, suomalaisiin klassikoihin nojaava ruokalista ja lämmin palvelu.
Minulle vierailun mieleenpainuvin osa ei lopulta ollut yksittäinen annos vaan tunnelma.

Taulun salissa vallitsi käyntini aikana kansainvälinen tunnelma. Ympärillä kuului useita kieliä, ja hetkittäin tuntui siltä kuin olisi istunut jossakin Keski-Euroopan vanhassa asemaravintolassa. Henkilökunnan mukaan noin 80 prosenttia asiakkaista on kuitenkin suomalaisia.

Päärautatieaseman sydämessä sijaitseva sali tuntui hetken ajan enemmän eurooppalaiselta asemaravintolalta kuin läpikulkupaikalta.

Ja ehkä tärkein huomio: yksin syömään tullut asiakas oli yhtä tervetullut kuin suuremmat seurueet. Se jäi mieleen yhtä vahvasti kuin riesasta koottu alkuruoka tai poronkäristyksen moderni tulkinta.
Jos etsit paikkaa, jossa voit ennen junaa – tai ilman mitään matkasuunnitelmaa – syödä suomalaisia makuja historiallisessa ympäristössä, Taulu on tutustumisen arvoinen. Ravintolassa on jotain samaa kuin vanhoissa Pariisin ja New Yorkin asemaravintoloissa: tunne siitä, että matka alkaa jo pöydässä.

Suurimmat kiitokset menevät hovimestarille. Yksin ravintolaan tullut asiakas otettiin vastaan yhtä luontevasti kuin suuremmat seurueet. Juuri sellaiset pienet asiat jäävät lopulta mieleen kaikkein parhaiten.

Köyhän blondin kukkarossa 61,70 euroa näkyy, mutta tällä kertaa laskun maksaminen ei harmittanut. Ravintola Taulusta jäi hyvä mieli. Historiallinen sali, suomalaiset maut ja lämmin palvelu muodostivat kokonaisuuden, jonka vuoksi voisin poiketa uudelleenkin.  

SAATAT PITÄÄ MYÖS NÄISTÄ SUOSIKEISTANI